Oli kumma saapua Sydneyyn taas. Paikka tuntui kuin kodilta, silla osasin helposti suunnistaa jo keskustassa. Talla kertaa Sydney tuntui hyvalta. Matkan alussa Sydneyn vilkkaus ja ihmispaljous, seka jokailtainen riehakas yoelama olivat liikaa juuri turvallisesta koti-Suomesta saapuneelle hukassa olevalle reppureissajalle. Edelleen Sydney on liian iso, jotta voisin asua taalla, mutta pidan siita enemman nyt. Ylipaataan pidan matkustamisesta koko ajan enemman. Nyt tiedan jo miten toimia hostelleissa ja osaan vain vaatia oman aikani, vaikka huonetoverit kuinka haluaisivat kysya taas mista olet ja kauanko olet ollut Australiassa. Kuitenkin nyt kaipaan jo kipeasti omaa huonetta. Heti, kun tulee tilaisuus asua muualla kuin hostellissa, tartun siihen.
Olen jo nahnyt suurimman osan Sydneyn nahtavyyksista ja loput saastan vikalle viikolle, kun tavataan taalla Ashleigh:n kanssa taas. Siispa naa pari paivaa on vaan lahinna rentouduttu ja yritetty nukkua. Ikkuna hostellihuoneessa on auki yot kuumuuden takia ja ulkoa kantautuu aania lapi yon, joten nukkuminen on keskittyny enimmakseen iltapaiviin ja aamuihin. Yolla vaan yrittaa saada unta. Tapasin siis Ayer's Rockilla kaksi tyttoa, ranskalaisen Marien ja svetsilaisen Evelinen. Mulla oli suunnitelmissa loytaa hostperhe, mutta tytot halus vuokrata campervanin ja ajella itarannikkoa ylos ja ma innostuin ja niinpa lahetaan huomenna matkaan. Tosiaan oon jo vahan kyllastyny asumaan hostelleissa, joten todella odotan reissua! Rahaa mulla ei hirveesti vaan oo, joten joudun luultavasti ettimaan taas toita, mutta murehditaan siita myohemmin! Asuntoautopakun loytaminen oli helppoa, katu hostellin vieressa oli taynna asuntoauto firmojen toimistoja.
Eilen kavin myos kahvilla Niamhin, huonetoverini Griffithista, kanssa. Oli aika hullunkurista tavata kaveri Sydneyssa kahvilla. Ihan kuin oikeesti asuisin ausseissa... Reppureissaamista on kylla vahan vaikeeta maarittaa. Kyllahan mun elama on taalla nyt, mutta en koe asuvani missaan kun yleensa pysyn samassa paikassa vain pari viikkoa. No joka tapauksessa, huomenna alkaa roadtrip ja siita tulee siistia! Vahan janskattaa ajaa, en oo koskaan ajanu pakua, enka vaaralla puolella tieta, mutta on kivaa paasta ajamaan pitkasta aikaa. (ja autolla oli ihan hyva vakuutus)
tiistai 15. maaliskuuta 2011
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Uluru
Lahdettiin matkaan aamulla klo 06.10. Meidan retkiseurue oli tosin viimeinen, joka lahti, ekat lahti jo viidelta aamulla. Itse luulin laittaneeni kaiken hyvin valmiiksi illalla, mutta onnistuin kumminkin sahlaamaan aamulla ja bussi joutu hieman odottamaan, kun vein tavaroitani sailytyshuoneeseen. Ilma oli sateinen, kuin Suomen syksy, mika oli ihmeellista Perthin melkein sataprosenttisen paivittaisen auringonpaisteen jalkeen. Istuttiin bussiin ja lahdettiin ajamaan viiden tunnin matka Ayer's Rockin seudulle. Mulla ei ollut oikeastaan hajuakaan mita odottaa tourilta (keksikaa talle suomenkielinen sana?). Olin varannut sen ja lentoliput puolitoista viikkoa etukateen ja tyoskentelin Scarborough:ssa viela paivaa ennen mun lentoa, joten en ehtinyt juuri ollenkaan paneutua kiertueen tietoihin. Mutta oon huomannu, etta nain asiat Ausseissa usein hoituu, ei voi suunnitella liikaa, vaikka ma valilla kuinka haluisinkin.
Matkalla pysahdyttiin farmille, jossa sai kayda kameliajelulla sateessa, jos niin halusi. Taa maa kylla yllattaa aina uudestaan ja uudestaan elainlajien laajuudellaan. Kameleita ei tietenkaan oo ollu taalla alunperin, mutta nyt joku sano mulle etta niita jopa myydaan taalta Saudi-Arabiaan. Lahde vaikutti luotettavalta, mutta en oo viela paattany uskonko tota. Viela parin tunnin ajelun jalkeen saavuttiin leirinta-alueelle. Ekan paivan ohjelmaan kuului kavely Kata-Tjutalla, Ulurun vieressa olevalla vuoristolla. Molemmat vuoret olivat kylla vaikuttava naky. Punertavan ruskeat, todella ihmeellisesta kivesta koostuvat jarkaleet olivat keskella ikuisuuksia taytta tasankoa. Tutustuin paivan aikana topakkaan hollantilaistytto Lieselotteen ja vierustoveriini, ranskalaiseen Marieen. Marie kaansi ranskaksi oppaan selostuksia toiselle ranskalaistytolle ja talla porukalla hengailtiin loppuretki. Illalla kaytiin katsomassa auringonlasku Ulurulla ja multa onnistui juuri loppua akku kamerasta. Yo nukuttiin 'swageissa' eli telttakankaasta tehdyissa makuupusseissa tahtitaivaan alla. Pidan retkeilysta, joten se oli kiva kokemus. Vahan kuitenkin pelotti menna nukkumaan, kun yksi poika loysi skorpionin petinsa vieresta. En tosiaan ees tienny, etta taalla on skorpionejakin.
Seuraavan aamun auringonnousu Ulurulla oli vahan pettymys, silla taivas oli pilvinen ja odotin kiven vaihtavan vareja kunnolla, mika ei tapahtunut. Sen jalkeen paastiin taas kavelemaan, talla kertaa Ulurun ympari. Kavely sinaansa ei ollut mikaan ihmeellinen, silla ei kivea jaksanut katsoa koko kahta tuntia putkeen, mutta oli kiva kuulla tarinoita aboriginaaleista. Paivalla otettiin pari hauskaa kuvaa Ulurusta ja kolme brittipoikaa otti kuvan itsestaan alasti Ulurun edessa. Musta se oli hulvaton veto. Mun Ulurun pitely tuntu aika mitattomalta sen jalkeen.
Reissun kohokohta oli kumminkin vikan paivan King's Canyon. Sita on sanottu jopa Grand Canyonia upeemmaks. Kaveltiin 3,5 h ylos rinnetta ja kanjonilla. Kanjonissa oli ihana lahde, jossa paasi pulahtamaan jos halus, mutta opas ei suositellu tata. Sinne kaveltiin Garden of Edenin, nattien kasvien reunustaman joenuoman ohi ja kuultiin lisaa mielenkiintosia tarinoita aboriginaaleista. Kuka ties, etta aboriginaaleja ei viela 1950-luvulla kohdeltu kun ihmisia? Sitten vuonna 1957 eka aboriginaali sai passin koska Englannin kuningatar ihastun tan maalauksiin ja halus tavata taiteilijan.
Musta taa oli hyva alku yksin matkustamiselle. Nyt mun suunnitelmat on muuttunu taas ihan taysin. Ranskalaistytto tutustu sveitsilaistyttoon ja ne pyys mua niiden kanssa vuokraamaan asuntovaunun. Siispa en viela suuntaakkaan isantaperheeseen maatilalle vaan reissaan pari viikkoa Sydneysta Brisbaneen. Paasen jo vahan esimakuun itarannikosta. Kohokohdat tulee varmasti olemaan Whitsunday's ja Fraser, mutta niista sitten myohemmin. Kuulumisiin taas vahan pikemmin talla kertaa, lupaan sen!
Matkalla pysahdyttiin farmille, jossa sai kayda kameliajelulla sateessa, jos niin halusi. Taa maa kylla yllattaa aina uudestaan ja uudestaan elainlajien laajuudellaan. Kameleita ei tietenkaan oo ollu taalla alunperin, mutta nyt joku sano mulle etta niita jopa myydaan taalta Saudi-Arabiaan. Lahde vaikutti luotettavalta, mutta en oo viela paattany uskonko tota. Viela parin tunnin ajelun jalkeen saavuttiin leirinta-alueelle. Ekan paivan ohjelmaan kuului kavely Kata-Tjutalla, Ulurun vieressa olevalla vuoristolla. Molemmat vuoret olivat kylla vaikuttava naky. Punertavan ruskeat, todella ihmeellisesta kivesta koostuvat jarkaleet olivat keskella ikuisuuksia taytta tasankoa. Tutustuin paivan aikana topakkaan hollantilaistytto Lieselotteen ja vierustoveriini, ranskalaiseen Marieen. Marie kaansi ranskaksi oppaan selostuksia toiselle ranskalaistytolle ja talla porukalla hengailtiin loppuretki. Illalla kaytiin katsomassa auringonlasku Ulurulla ja multa onnistui juuri loppua akku kamerasta. Yo nukuttiin 'swageissa' eli telttakankaasta tehdyissa makuupusseissa tahtitaivaan alla. Pidan retkeilysta, joten se oli kiva kokemus. Vahan kuitenkin pelotti menna nukkumaan, kun yksi poika loysi skorpionin petinsa vieresta. En tosiaan ees tienny, etta taalla on skorpionejakin.
Seuraavan aamun auringonnousu Ulurulla oli vahan pettymys, silla taivas oli pilvinen ja odotin kiven vaihtavan vareja kunnolla, mika ei tapahtunut. Sen jalkeen paastiin taas kavelemaan, talla kertaa Ulurun ympari. Kavely sinaansa ei ollut mikaan ihmeellinen, silla ei kivea jaksanut katsoa koko kahta tuntia putkeen, mutta oli kiva kuulla tarinoita aboriginaaleista. Paivalla otettiin pari hauskaa kuvaa Ulurusta ja kolme brittipoikaa otti kuvan itsestaan alasti Ulurun edessa. Musta se oli hulvaton veto. Mun Ulurun pitely tuntu aika mitattomalta sen jalkeen.
Reissun kohokohta oli kumminkin vikan paivan King's Canyon. Sita on sanottu jopa Grand Canyonia upeemmaks. Kaveltiin 3,5 h ylos rinnetta ja kanjonilla. Kanjonissa oli ihana lahde, jossa paasi pulahtamaan jos halus, mutta opas ei suositellu tata. Sinne kaveltiin Garden of Edenin, nattien kasvien reunustaman joenuoman ohi ja kuultiin lisaa mielenkiintosia tarinoita aboriginaaleista. Kuka ties, etta aboriginaaleja ei viela 1950-luvulla kohdeltu kun ihmisia? Sitten vuonna 1957 eka aboriginaali sai passin koska Englannin kuningatar ihastun tan maalauksiin ja halus tavata taiteilijan.
Musta taa oli hyva alku yksin matkustamiselle. Nyt mun suunnitelmat on muuttunu taas ihan taysin. Ranskalaistytto tutustu sveitsilaistyttoon ja ne pyys mua niiden kanssa vuokraamaan asuntovaunun. Siispa en viela suuntaakkaan isantaperheeseen maatilalle vaan reissaan pari viikkoa Sydneysta Brisbaneen. Paasen jo vahan esimakuun itarannikosta. Kohokohdat tulee varmasti olemaan Whitsunday's ja Fraser, mutta niista sitten myohemmin. Kuulumisiin taas vahan pikemmin talla kertaa, lupaan sen!
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Taas tien paalla
En ole ehtinyt kirjoittamaan aikoihin. Aika Scarborough:ssa vierahti hirmu nopeesti, samalla se tuntu ikuisuudelta. Matkustaessa ihmisiin tutustuu uskomattoman nopeasti ja 6 viikkoa yhdessa paikassa on pitka aika. Nain monen ihmisen tulevan ja menevan hostellissa.
Paadyin tekemaan huonesiivousta kahdessa eri hotellissa. Toinen paikka oli mahtava, tyokaverit mukavia ja siivosin huoneita yksin ilman kiiretta. Mun pomot oli molemmat vahan hossottajia, mutta mukavia. Toinen tyo taas oli stressaavaa. Oli kiire ja saksalainen pomo huohotti niskaan koko ajan. Paivat kuluivat enimmakseen rannalla toiden jalkeen. Opin mm. bodyboardausta mika on kivaa! Aluksi mulla ei ollut ollenkaa ideaa miten napata aaltoja, mutta kun sen oppi, oli aalloilla surffailu mahtavaa. Surffaamaan en viela oppinut, mutta seuraavaksi suuntaan itarannikolle ja siella sitten!
5 viikkoa tyoskentelin, mutta sitten sain tarpeekseni. Tuntui, etta nyt on aika taas matkustaa. Ja nyt matkustan yksin. Tuntuu jannalta, on tottunut matkustamaan jonkun kanssa, mutta oon innoissani. Haluan matkustaa myos yksin ja tahan mennessa en oo matkustanu yksin oikeestaan lainkaan. Ashleigh muutti 10 hengen kamppaan ja aikoo tyoskennella Scarborough:ssa pidempaan, mutta tavataan ehka vikalla viikolla Sydneyssa, meidan lennot on perakkaisina paivina. Lensin tanaan Perthista Alice Springsiin. En ole viela nahnyt paikasta enempaa kuin lentokentan ja hostellin, mutta ei ole iso paikka. Lentokoneesta nakyvat maisemat olivat upeita, punertavan oranssia maastoa kukkuloineen. Noh huomenna teen Outback tourin Ayers Rockille, sita odotan. Kirjoitan sitten lisaa, nyt alan paivittaa blogia enemman.
Paadyin tekemaan huonesiivousta kahdessa eri hotellissa. Toinen paikka oli mahtava, tyokaverit mukavia ja siivosin huoneita yksin ilman kiiretta. Mun pomot oli molemmat vahan hossottajia, mutta mukavia. Toinen tyo taas oli stressaavaa. Oli kiire ja saksalainen pomo huohotti niskaan koko ajan. Paivat kuluivat enimmakseen rannalla toiden jalkeen. Opin mm. bodyboardausta mika on kivaa! Aluksi mulla ei ollut ollenkaa ideaa miten napata aaltoja, mutta kun sen oppi, oli aalloilla surffailu mahtavaa. Surffaamaan en viela oppinut, mutta seuraavaksi suuntaan itarannikolle ja siella sitten!
5 viikkoa tyoskentelin, mutta sitten sain tarpeekseni. Tuntui, etta nyt on aika taas matkustaa. Ja nyt matkustan yksin. Tuntuu jannalta, on tottunut matkustamaan jonkun kanssa, mutta oon innoissani. Haluan matkustaa myos yksin ja tahan mennessa en oo matkustanu yksin oikeestaan lainkaan. Ashleigh muutti 10 hengen kamppaan ja aikoo tyoskennella Scarborough:ssa pidempaan, mutta tavataan ehka vikalla viikolla Sydneyssa, meidan lennot on perakkaisina paivina. Lensin tanaan Perthista Alice Springsiin. En ole viela nahnyt paikasta enempaa kuin lentokentan ja hostellin, mutta ei ole iso paikka. Lentokoneesta nakyvat maisemat olivat upeita, punertavan oranssia maastoa kukkuloineen. Noh huomenna teen Outback tourin Ayers Rockille, sita odotan. Kirjoitan sitten lisaa, nyt alan paivittaa blogia enemman.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)